Kesätreenit keskiviikkoisin 3.6. – 29.7.2020

Hallitus on purkanut kooontumisrajoitteita, kesäkuun alusta voimme kokoontua suuremmalla joukolla harjoittelemaan ja 1.6.2020 saamme Järvenpään kaupungin liikuntatilan käyttöömme myös.

Edelleen voimassa säilyy koko kesäkauden ainakin kahden metrin turvaväli ja käsihygienia. Tulethan vain terveenä harjoituksiin ja jää pois pienimpienkin oireiden ilmaantuessa. Pidetään itsemme ja toisemme terveinä. Taijin ja qigongin osalta on julkaistu useampia tutkimuksia ja lajien on todettu mm. vahvistavan kehon immuunipuolustusta, osittan niiden stressiä lieventävien vaikutusten vuoksi. Joten jos olet terve, niin treeneihin kannattaa tulla.

Kesäharjoitukset pidetään keskiviikoisin aikavälillä keskiviikkoisin 3.6. – 29.7.2020. Lajeina ovat taiji ja qigong. Aloittelijat ovat myös tervetulleita, harjoitusten kohdalla on mainittu, mitkä on suunnattu kaikille ja mitkä pelkästään jatkajille. Tilahakemus on tehty kaupungille, joten paikka ilmoitetaan myöhemmin kun päätös saadaan.

Ohjaajat ilmoittavat pidettävistä harjoituksista aina pari viikkoa eteenpäin, joten seuratkaa tiedotusta.

Keskiviikko 3.6. – 29.7.2020

klo 18-19 qigong (kaikille)
klo 19-20 taiji (kaikille)
klo 20-20.30 taiji, jatko, liikesarjat
klo 20.30 – 21 taiji, jatko tuishou

Tervetuloa!